H

30.8.2014 5u+2n

Sukutaulu

Kuva-Albumi

Feco van’t Leefdaalhof Goldobaf’s EiTaas
kuvan otsikko kuvan otsikko
IPO3 MH,G
B/A 0/0 B/A 0/0
LTV0, SP1  

Päädyin käyttämään Petoa Tuskalle, koska olin jo kauan aikaa sitten nähnyt koiran ja tykästynyt siihen. Pedossa on monia sellaisia ominaisuuksia joita arvostan koirassa. Sillä on viettiä, hermoja ja siinä on myös sitä omaa tahtoa riittävästi. Se ei ole jokaisen vastaantulevan ihmisen paras kaveri, mutta ei aggressiivinen.

Tuska oli helppo koira astuttaa, hoitaa tiineysaikana sekä lopulta se hoiteli synnytyksenkin itsenäisesti. Kasvattajan tehtäväksi jäi lukea kirjaa ja seurailla sivusta homman etenemistä. Tuska oli erinomainen emä kaikinpuolin.

Pentue oli hyvin tasainen, suuria luonne-eroja ei ollut havaittavissa. Toiset olivat kiinnostuneempia ihmisistä kuin toiset, mutta jokainen pentu tutustui rohkeasti uusiin ihmisiin. Kaikille maistui ruoka erinomaisesti. Myöskään uudet koirat eivät aiheuttaneet paniikkia vaan rohkeasti käytiin katsomassa vieraitakin karvanaamoja.

Pennut ovat muuttaneet uusiin koteihin ja palaute ihmisiltä on ollut positiivista.

kuvan otsikko

ILOT JA SURUT

sp Nimi Lonkat Kyynärät Selkä Olkavarret Polvet Tulokset Muuta
u Hulvaton              
  “Hubi”              
u Hönö B/B 1/0 LTV0 VA0 SP0        
  “Erno”              
u Hörhö B/B 0/0 LTV0 VA0 SP0     BH  
  “Riski”              
u Hulttio A/A 0/1       JP HP  
  “Tico”              
u Harha A/B 0/0 LTV0     BH kivesvikainen
  “Närppi”              
n Hävytön A/A 0/0 LTV0     MH  
  “Heta”              
n Huoleton B/B 0/0 LTV1     BH  
  “Hulda”              
                 
kuvan otsikko
Erno,Hulda,Närppi,Heta sekä Riski Hauhovissa toukokuussa 2015

Hoolaiset ovat ominaisuuksiltaan melko hyviä. Jokaisella on moottoria mitä käyttää, pieniä eroja kiihkeydessä, mutta ketään ei tarvitse pahemmin innostaa tekemään. Hermotkin vaikuttaisi olevan (vielä) kunnossa. Ovat ohjattavia, mutta eivät liian pehmeitä. Hoolaista aika moni päätyi aktiivisille ihmisille ja useammallakin yksilöllä on jo BH suoritettu.

kuvan otsikko
Heta saalistaa toukokuussa 2015
on muokattu Kennel Goldobaf's